Tarinamme

FLIQ syntyi, kun perustajajäsenemme Lassin kunnossapitoyrityksellä oli tarve cmms-järjestelmälle, mutta markkinoilla olevat järjestelmät tuntuivat käytettävyydeltään kömpelöiltä ja vanhanaikaisilta. Syntyi ajatus, että cmms (computerized maintenance management system) eli kunnossapidon tietojärjestelmä on keksittävä uudelleen.

Elettiin vuotta 2014. Kunnossapidon maturiteetti oli tuolloin ja on vieläkin monissa yrityksissä varsin alhaisella tasolla: lähinnä reaktiivista ”tulipalojen” sammuttelua. Tarvittiin järjestelmä, jonka avulla maturiteettia voidaan nostaa reaktiivisestä proaktiiviseen, ennakoivaan ja ennustavaan malliin. Johtavana ajatuksena oli käytettävyyden parantaminen, jotta datan syöttäminen, kerääminen ja sen validiteetti olisi korkealla tasolla. Koska markkinoilta ei löytynyt tällaista järjestelmää, päätimme kehittää sellaisen itse.

Lähtökohdat oman järjestelmän tekemiseen olivat erinomaiset, sillä lähipiiristä löytyi vahvaa osaamista ohjelmoinnista. Lassin veli ja toinen perustajajäsenistämme, Anssi, oli kokenut järjestelmäarkkitehti. Hän asui ja työskenteli tuolloin Australiassa, kaupankäynnin tietojärjestelmien parissa. Anssilla oli iso projekti juuri loppusuoralla, kun Lassi otti yhteyttä ja pyysi veljeään mukaan hankkeeseen. Tämä innostui ajatuksesta. Asiat etenivät nopeasti, ja kuukautta myöhemmin Anssi tuli perheineen Suomeen Joulunviettoon, mukanaan ensimmäinen koeversio mobiilisovelluksesta.

Joululomien aikana veljekset pohtivat tiiviisti ongelmaa: kuinka käytettävyyttä saisi parannettua ja mikä olisi se juttu, jolla erottautua? Syntyi ajatus graafisesta käyttöliittymästä, johon visualisoitaisiin käyttäjien oma ympäristö – se oli siinä! Pohjalle laitetaan tehtaan layout ja kohteet raahataan kuvan päälle, jolloin kaikki toiminnallisuus saadaan samaan näkymään. Hauska yksityiskohta tässä on se, että veljekset, toistensa ajatuksia tietämättä, keksivät täsmälleen saman ajatuksen tuosta graafisesta käyttöliittymästä tahoillaan samaan aikaan. Kun Lassi halusi kertoa ideastaan Anssille, oli tämä jo edellisenä päivänä koodannut luonnoksen käyttöliittymästä.

Siitä se sitten lähti. Anssi palasi Australiaan koodaamaan ensimmäistä versiota, mutta pitkän välimatkan vuoksi tarvittiin myös paikallinen kumppani. Anssilla oli Suomessa laaja ystäväpiiri, johon lukeutui myös pitkään teollisuuden tietojärjestelmiä kehittäneen Devatus Oy:n perustajia. Kerroimme ideasta heille, ja kuukautta myöhemmin Fliq Oy oli perustettu. Omistajina, Lassin kunnossapitoyritys, Tähtipiste Oy, Anssi sekä Devatus Oy.

Tähtipisteen osaaminen teollisuuden prosesseista ja automaatiojärjestelmistä yhdistettynä Anssin ja Devatuksen osaamiseen teollisuuden tietojärjestelmistä ja prosesseista muodosti meistä yhdessä lähes täydellisen kombinaation. Kun ensimmäinen ohjelmistoversio julkaistiin, oli pilottiasiakkaiden palaute todella hyvää. Myös oma tunne oli, että olimme kehittäneet täysin erilaisen ja käytettävyydeltään kilpailijoita edellä olevan tuotteen.

Yhdessä asiakkaidemme kanssa tehty innovointi ja kehitystyö on johtanut siihen, että järjestelmästämme on kehittynyt cmms-järjestelmän sijaan mikropalveluarkkitehtuuriin pohjautuva Smart Factory -alusta, johon on koottu useita sovelluksia päivittäistoimintojen hallintaan ja tuottavuuden parantamiseen. Erottavana tekijänä ovat mm. paikkatiedon ja tekoälyn hyödyntäminen resurssinhallinnassa. Järjestelmää on kehitetty omalla alallaan maailman johtavien yritysten kanssa – he luottavat meihin ja osaamiseemme. Lähtökohtana kehityksessä on alusta saakka ollut lisäarvon tuottaminen asiakkaille: nopeammin, helpommin ja aina uusimpia teknologioita hyödyntäen.

Tiimin rakennus

Veljesten intohimo ongelmanratkomiseen ja usko yhdessä tekemisen voimaan pohjautuu pitkälti kummankin joukkueurheilutaustaan: joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään. Onnistuminen ja voittaminen on hienoa ja palkitsevaa, mutta tärkeintä on, että tappioista ja virheistä opitaan. Jatkuvassa itsensä sekä joukkueen kehittämisessä avainasemassa onkin virheiden salliminen. Yritä, epäonnistu, harjoittele ja yritä uudelleen. Jos et vieläkään onnistu, kokeile uutta tulokulmaa. Kysy ja kuuntele ”joukkuekavereita” ja myös asiakkaita, sillä hekin ovat osa joukkuetta.

Voittava kulttuuri rakentuu yhdessä tekemisestä, virheiden sallimisesta sekä kovasta työstä ja vaatimustasosta. Jokaisen tulee tuntea olevansa osa joukkuetta, ja jokaista yksilöä tulee kunnioittaa ja kohdella tasapuolisesti. Silloin jokainen tekee kaikkensa joukkueena menestymisen eteen.

Matkalla menestykseen saa ja täytyykin pitää hauskaa, sillä työ on osa arkea ja sen tulee olla mielekästä. Kun töissä viihtyy, se heijastuu myös vapaa-aikaan ja päinvastoin. Tavoitteenamme on rakentaa menestyvä ja mielekäs työpaikka jokaiselle – työpaikka, jossa maanantait tuntuvat perjantailta! Utopiaa? Jos pääsemme edes lähelle tuota, menestymme varmasti.

Vuonna 2021 joukkueemme vahvuus on noin 20 hlöä. Tarinamme on kuitenkin vasta alussa. Uskomme, että näistä palasista rakentuvat hyvät lähtökohdat menestyksekkään tulevaisuuden tavoitteluun. Tule mukaan matkalle!

 

FLIQ – Simplifying factory operations

Haemme uusia tiimiläisiä!

Olemme vahvalla kasvun tiellä ja laajennamme jatkuvasti alustamme kyvykkyyttä rakentamalla uusia ratkaisuja globaaleille asiakkaillemme.
Kehitämme tällä hetkellä vahvasti data-analytiikka-arkkitehtuuriamme sekä luomme koneoppimisvalmiuksia Smart Factory -alustallemme.
Tulee kasvamaan ja tekemään kasvua kanssamme!

Tarjoamme mielenkiintoisen ja moninaisen työkentän kansainvälisessä kasvuyrityksessä.

 

Nyt seuraavat positiot auki:

  • Tietovarastokehittäjä
  • Backend kehittäjä
  • Data Scientist
  • Frontend kehittäjä
  • Devops Engineer

Katso positiot täältä: https://fliq.teamtailor.com/